Hei! Vuosi alkaa jo lähestyä loppuaan, joten onkin aika vuoden viimeisen kopo-tiedotteen.

Ensimmäisenä asiana haluaisin nostaa esille palautteen annon. Laitos toivoo palautetta opintojaksoista ja tähän mennessä palautteenantoprosenteissa on ollut parantamisen varaa. Palautetta toivotaan siksi, että kursseja voitaisiin kehittää seuraavina vuosina opiskelijoille sopivimmiksi. Lisäksi tulevaisuudessa tutkintorakenne ja kurssit tulevat kokonaisuudessaan muuttumaan merkittävästi, joten myös tämän kehitystyön takia opiskelijoiden näkemyksiä olisi tärkeä kuulla. Palautetta annetaan helposti epäkohdista, sekä asioista jotka koetaan huonoiksi. Palautteen tulisi kuitenkin olla rakentavaa, eli on tärkeä kertoa myös, mikä on mennyt erityisen hyvin tai mistä on oppinut paljon sekä asioita joita voisi tehdä toisin. Muistutan vielä fortiksen avaudu opiskelusta -lomakkeesta, jonka kautta voi myös käydä antamassa palautetta. Linkki lomakkeeseen löytyy nettisivun foorumin kopo-palstalta.

Kuten moni on varmasti kuullut, valintakokeet tulevat muuttumaan ensi keväänä ja nyt niistä tiedetään taas enemmän. Farmaseutti+proviisori koulutukseen hakevilla valintakokeessa on kemian osuus sekä aineistotehtävä, joka perustuu johonkin terveystieteelliseen aineistoon. Aineisto saadaan kokeen yhteydessä. Jo valmistuneet farmaseutit voivat hakea erillisessä proviisorikiintiössä ja heidän valintakoe pohjautuu farmaseutin tutkintoon sekä ennalta ilmoitettuun ja kokeessa jaettavaan materiaaliin. Ennakkomateriaali on saatavilla kuukautta ennen koetta farmasian laitoksen sivuilla.

ISYY:n edustajistovaalit järjestettiin marraskuun alussa ja edustajistoon valittiin tänä vuonna kaksi farmasian opiskelijaa, Henri Sormunen sekä Iina Hjelt. Tänä vuonna 196 farmasian opiskelijaa käytti äänioikeuttaan edustajistovaaleissa.

Haluan toivottaa tsemppiä kaikille vielä loppuvuoteen ja hyvää joulunodotusta!

-KOPO-Saara