Maaliskuun alun aurinkoisuus herätti KOPOnkin, joten tässä hieman kuulumisia koulutuspoliittiselta rintamalta!

Vuoden alku on mennyt pitkälti farmaseuttivaiheen uudistuksen seurailemisen parissa (joka on nyt loppusuoralla!), vanhempia vuosikursseja kuitenkaan unohtamatta. Avaudu opiskelusta -ilta tuotti raportin farmasian laitokselle, joka sisälsi hyvää keskustelua fuksien jo uudistuneista kursseista ja niiden rakenteista, oppimistekniikoiden vertailua ja tieteellisen ajattelun tärkeyttä. Syksyllä 2019 aloittavat uudet farmasistit suorittavat tutkintonsa uuden tutkintorakenteen mukaisesti, joten nyt Itä-Suomen yliopiston farmasistit elävät muutoksen aikaa, jolloin kaikkien mielipiteillä on yhä suurempi mahdollisuus vaikuttaa.

Farmasian laitoksen työryhmissä olevien opiskelijajäsenten kokoonpanoissa tapahtui alkuvuodesta useita muutoksia, jotka johtuivat aktiivisen hallopediläisen pian koittavasta valmistumisesta – tässä vaiheessa onkin hyvä kiittää kaikkia vanhoja sekä uusia työryhmien opiskelijajäseniä, joiden kanssa koulutuspoliittisena vastaavana on ilo tehdä yhteistyötä! Opiskelijoiden ja farmasian laitoksen välinen yhteistyö on molempien etu, koska tällöin opiskelijat pysyvät ajan tasalla tulevista uudistuksista ja saavat myös niihin kertoa mielipiteensä.

Hymy- ja valitusviikko on myös täällä (11.-15.3.), joten käykää sankoin joukoin antamassa risuja ja ruusuja mille tahansa opiskelijan elämään vaikuttavalle toimijalle (ISYY, yliopisto, YTHS..). Palautetta voi antaa koko viikon ajan Canthian ja Snellmanian auloilla post it-lappusille, tai Snellmanian aulassa pidettävälle ständille 12.3. klo 10-14.

Tulossa on myös Lääkehoidon päivä 21.3., jonka tempauksesta voit lukea lisää päivän koittaessa Fortiksen facebook-sivulta!

Mukavaa kevään alkua!

Heli