Siirry suoraan sisältöön

Farmaseutti annosjakeluun ja asiakaspalveluun

  • Farmaseutti
  • Tampere

Kotisivu Apteekki Koilliskeskus

Annosjakeluun jo perehtynyt tai anjasta kiinnostunut farmaseutti  – kohti uusia haasteita?

Apteekki Koilliskeskuksessa Tampereella on pienoinen vauvabuumi, ja samaan aikaan annosjakelumme asiakaskunta on laajenemassa entisestään. Etsimme siis nyt loppuvuodesta alkavaan vanhempainvapaasijaisuuteen farmaseuttia (ja lisäksi kosmetologia, saa vinkata eteenpäin!).

Farmaseutille on avautumassa reilun vuoden päästä myös vakituinen työpaikka, joten jatkoa sijaisuuteen on näillä näkymin luvassa.

Apteekissamme parasta on loistava yhteishenki, vaihtelevat työtehtävät, työterveys- ja Smartum-edut sekä helposti lähestyttävät esihenkilöt ja hyvä mahdollisuus vaikuttaa omiin työvuoroihin. Tällä hetkellä erityisesti annosjakelutiimimme kaipaa vahvistusta, mutta myös verkkokauppa- ja kampanjatiimissä on tilaa innokkaalle tekijälle. Työtehtävät voidaan siis räätälöidä osaamisesi ja tavoitteidesi mukaan.

Apteekki Koilliskeskus sijaitsee vilkkaassa Prisma-keskuksessa Tampereen Linnainmaalla. Meille on helppo tulla julkisilla monesta suunnasta ja oman auton saa parkkiin ympäri vuoden lämpimään parkkihalliin. Saman katon alla sijaitsee mm. kirjasto, posti, neuvola, Alko ja samassa pihapiirissä myös terveysasema, joten asiakasvirta on tasainen aamusta iltaan.

Pääapteekin lisäksi meillä on kaksi sivuapteekkia, jotka palvelevat Atalassa ja Peltolammilla arkisin klo 9.30-17.30. Sivuapteekeissa keskitytään hoivakotifarmasiaan ja annosjakeluun sekä lähialueen asukkaisiin kolmen farmaseutin voimin viitenä päivänä viikossa. Erityisesti annosjakelurinkiin kaivataan nyt siis lisää osaajia!

Voit olla vastavalmistunut tai jo pitkän kokemuksen kerännyt ammattilainen, meidän porukkaan on kaikkien helppo tulla. Toivomme sinulta sydämellistä palveluasennetta niin apteekin asiakkaita, hoivakoteja kuin työkavereita kohtaan – kaikkeen muuhun meillä saa hyvän perehdytyksen 😊 Maxx-osaaminen on pieni plussa, mutta perehdytämme kyllä tarvittaessa myös Maxxiin perusteellisesti.

Jos kiinnostuit, laitahan hakemusta tai soittele proviisori Outi Vuorensolalle:
outi.vuorensola@apteekit.net tai 044 722 7916

Hae työpaikkaa lähetä hakemuksesi osoitteeseen outi.vuorensola@apteekit.net