Siirry suoraan sisältöön

Avoin palautelomake Jäsenille

Fortiksen palautekanavan tarkoituksena on tarjota jäsenille mahdollisuus antaa palautetta matalalla kynnyksellä. Palaute voi koskea esimerkiksi ainejärjestön toimintaa tai tapahtumia. Kanavan kautta voi tuoda esiin myös opintoihin tai opiskeluelämään liittyviä huolia.

Palautetta käsittelevät edunvalvontavastaavat kopo ja sopo. Jos palaute liittyy erityisesti johonkin pestiin, kopo ja sopo vievät palautteen eteenpäin pestinhaltijalle. Palautteiden käsittely on luottamuksellista.

Pidäthän palautteesi asiallisena. Jos olet antanut palautteen nimettömänä, sinuun ei voida olla yhteydessä. Jätä siis yhteystietosi sen mukaan, toivotko palautteellesi vastausta vai et. Jos jätät palautteen epäasiallisesta kohtelusta ilman yhteystietoja, asiaa ei viedä eteenpäin. Kiireellisissä asioissa otathan yhteyttä suoraan hallituslaisiin.

Arvostamme rakentavaa palautetta ja pyrimme kehittämään Fortiksen toimintaa sen perusteella!

Linkki lomakkeeseen näkyy vain kirjautuneille käyttäjille.