Siirry suoraan sisältöön

Proviisorisormuksien tilaus

Opiskelunne ovat päätöksessään, joten on aika tilata proviisorisormukset! Pahoittelut tilauksen alun viivästymisestä, uuden sormussopimuksen neuvottelu on koronavirustilanteen takia vienyt tavallista enemmän aikaa.Oriola, Suomen Apteekkariliitto, Suomen Farmasialiitto, Suomen Proviisoriyhdistys ja Yliopiston Apteekki sponsoroivat sormuksia ja kustantavat yhteensä 50 % keltakultaisen sormuksen hinnasta. Sormus on arvoltaan noin 400 euroa, joten tilaajalle jää maksettavaksi noin 200 euroa. Sormus on keltakultaa. Sen saa halutessaan valkokultaisena, mutta tällöin maksettavaksi tulee noin 45 euron lisä. Voit ilmoittaa tämän tilauksessasi. Tilaajien määrä voi hieman vaikuttaa omavastuun suuruuteen, mutta ei kovin merkittävissä määrin.Huomioithan, että sinun tulee olla valmistunut ennen kuin lähetät tilauksesi!Sormuksen koon voi käydä mittaamassa kultasepänliikkeissä (valitettavasti emme järjestä yhteistä sovitusta). Sormusta pidetään perinteisesti vasemman käden etusormessa.

HUOM! Sormuksen koon mittaus kannattaa tehdä tarkasti, koska sormuksen mallin vuoksi sen kokoa ei ole myöhemmin mahdollista muuttaa. On myös hyvä käyttää melko tarkkaa kokoa, ettei sormukseen jää liikaa löysää ja se istuu siten sormeen paremmin.

Koon määrittämiseen käytetään suomalaista mitta-asteikkoa (=sormuksen sisähalkaisija millimetreissä, jossa miehen etusormi on noin kokoa 21). Ilmeisesti joissakin liikkeissä voi olla käytössä EU- ja jenkkistandardien mukaiset mittataulukot, joissa kokonumero on edellisestä selvästi eriävä (kannattaa siis varmistaa asia sovitusta tehdessä).

Sormukset on perinteisesti jaettu vuoden loppupuolella, Farmasian Päivillä. Tänä vuonna FP järjestetään virtuaalisesti, joten voi olla, ettei yhteistä sormusjuhlaakaan ole mahdollista järjestää, mutta sormusten toimittamisesta ilmoitetaan sormuksen tilanneille, kun asia varmistuu.

Tilaustietoja kerätään syyskuun alkuun saakka. Siihen mennessä valmistuneet ehtivät siis mukaan tämän vuoden tilaukseen. Tilaus on sitova, ja hoidetaan tämän lomakkeen kautta: https://forms.gle/fnyKGGUszvMEUTYe8Ystävällisin terveisin,Tuomas VähäsöyrinkiKuopion Proviisorisormusvastaava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *